Kannanotto: Helsinki vaatii työntekijöiltä kalliita työkenkiä – omalla rahalla
29.1.2026
Yhdistyksemme kannanotto julkaistiin Helsingin uutisissa. Myös JHL on nostanut asian esille ja Helsingin Sanomatkin kirjoitti aiheesta.
Helsingin varhaiskasvatuksen yksiköihin on lähetetty ohjeistus turvallisista työkengistä.
Ohjeistuksessa vaaditaan hankkimaan tietynlaiset sisä- ja ulkokengät työpäivänaikana käytettäviksi. Kustannuksissa kaupunki ei tule vastaan vaan työntekijöiden pitää kustantaa kengät itse. Tämä on herättänyt paljon keskustelua Helsingin kaupungin työntekijöissä varhaiskasvatuksen alalla.
Ohjeesta saa käsityksen, että työntekijöiden tulee hankkia kalliit sisä- ja ulkokengät. Työntekijöiden erilaiset taloudelliset tilanteet vaikuttavat siihen, paljonko on mahdollista panostaa työkenkiin. Alan matalapalkkaiset työntekijät, kuten avustajat ja lastenhoitajat, ovat tiukoilla taloudellisesti kaupungin vaatimuksiin nähden kalliista työkengistä.
Tarvitsemme sisäkenkien lisäksi myös hyvät ulkokengät. Osan työajastamme ulkoilemme lasten kanssa. Voiko työnantaja vaatia työntekijää hankkimaan kalliit kitkakengät ulkoiluun.
Pidämme tärkeänä käyttää turvallisia ja terveydellisesti oikeanlaisia kenkiä lasten kanssa työskennellessä. Työpäivän aikana työntekijät ovat paljon jalkojen päällä ja oikeanlaiset kengät auttavat pitkällä aikavälillä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyssä.
Helsingin kaupungin strategiassa puhutaan työntekijäkokemuksesta. Uskomme, että työnantajan panostaessa edellyttämiensä työjalkineiden kustannuksiin tai hankkimalla liukuesteet, vaikuttaisi se positiivisesti työntekijäkokemukseen sekä toisi lisää pitovoimaa alalle.
Voisiko työnantaja osallistua työkenkien hankintakustannuksiin tai varmistaa, että jokaisessa toimipisteessä on työnantajan toimesta riittävä määrä irrotettavia liukuesteitä?
Helsingin kasvatus ja koulutus JHL ry 081
