Ajankohtaista pääluottamusmieheltä

26.3.2021

Järjestelyerät ja muutama sana työvuorosuunnittelusta

Paikallisesta järjestelyerästä on neuvoteltu Kaskossa lähes viikoittain viime vuoden lopulta tämän vuoden helmikuulle saakka.  Työntekijäjärjestöt esittivät, että 0,8 % erästä olisi kohdennettu tehtäväkohtaisiin palkkoihin 0,6 % ja henkilökohtaisiin lisiin 0,2 % perusteena isojen palkansaajaryhmien tarpeet korotukselle. Työnantajan päätöksellä tehtäväkohtaisiin palkkoihin kohdennetaan 0,5 % ja henkilökohtaisiin lisiin 0,3 %. Työnantaja perusteli päätöstään sillä, että henkilöstöä voidaan palkita pitkäjänteisestä ja hyvästä työsuorituksesta ja että painotus säilyy kuitenkin tehtäväkohtaisissa palkoissa. JHL:n pääluottamusmiehet kävivät neuvonpitoja hyvässä JHL-hengessä huomioiden monet ammattiryhmät, joita edustamme. Varhaiskasvatuksen puolelle saimme korotuksia mm. kehitysvammahoitajien, sosiaaliohjaajien ja ryhmäperhepäivähoitajien palkkoihin. Perusopetuksen puolella koulunkäyntiavustajille suunnattu korotus oli monivuotisen työn tulos. Työnantaja tiedottaa tarkat ryhmät ja summat. Korotukset astuvat voimaan 1.4 alkaen ja maksetaan takautuvasti.

JHL hyväksyi työnantajan esityksen, vaikka varhaiskasvatuksen lastenhoitajille ei tässä järjestelyerässä esitetty korotuksia. Työnantaja oli tunnistanut korotustarpeen ja tiedossamme oli, että palkkakehityssuunnitelmaan tullaan esittämään korotusta lastenhoitajille, vaikka lopputulos olikin tuossa kohtaa vielä epävarma. Lastenhoitajat saivat 30€ palkkakehityssuunnitelmasta. Kohdennukset Kaskossa olivat JHL:n mielestä kokonaisuudessaan kuitenkin riittävän hyvät kaikkien palvelukokonaisuuksien osalta.

JHL:n aloitteesta pöytäkirjaan lisättiin seuraava huomio: Järjestöt ovat huolissaan eri ammattiryhmien välisistä kasvavista palkkaeroista. Tähän toivotaan vastaisuudessa työnantajan kiinnittävän enemmän huomioita.  Järjestöjen näkemyksen mukaan alle 2000 euron tehtäväkohtaisia palkkoja ei pitäisi olla kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, koska alle 2000 euron palkalla on vaikea tulla toimeen pääkaupunkiseudulla. Tämä ei tue Helsingin kaupunkia vetovoimaisena työnantajana. Lisäksi kirjautimme pöytäkirjaan: JHL haluaa kuitenkin tuoda esille, että mm. leikkipuisto-ohjaajat ja opistoisännät ovat edelleen jäljessä tehtäväkohtaisissa palkoissa.

Helsingin kaupunki on tehnyt Paikallisen virka-ja työehtosopimuksen hälytysrahasta kvtes:n piiriin kuuluvalle henkilöstölle potilas- asiakasturvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. Sopimuksessa korvaus on huomattavasti korkeampi kuin tämänhetkinen KVTES-mukainen raha ja työhön on saavuttava 12 tunnin kuluttua kutsusta. Kasko on jäänyt pois sopimuksesta työnantajan päätöksellä. Henkilöstöjärjestöt olisivat olleet mukana, mutta työnantaja ei nähnyt sopimusta Kaskon ja varhaiskasvatuksen osalta tarpeelliseksi. Työnantaja perusteli asiaa sillä, että varhaiskasvatukseen on tulossa uusi työaikajärjestelmä, jolla asia korjaantuu. Työnantajan kartoituksen mukaan vuoron vaihtoja ei tapahdu juurikaan työajan ulkopuolella vaan vuorojen vaihdot sovitaan jo edellisinä päivinä. Meillä JHL:n pääluottamusmiehillä ja luottamusmiehillä on erilainen näkemys tästä asiasta, koska meihin ollaan usein juuri yhteydessä vuoron vaihtoihin liittyvissä asioissa.

Muutama muistutus työvuorosuunnittelusta: Vahvistettu työvuoroluettelo on molempien osapuolien osalta sitova. Työntekijät eivät voi keskenään sopia muutoksista, mutta työnantaja voi pakottavasta syystä (kuten toiminnalliset syyt tai työvoiman vajaus) muuttaa työvuoroluetteloa. Työvuoroluetteloa ei kuitenkaan voi muuttaa yksipuolisesti, jos työntekijä on tullut työpaikalle tai vuoro on jo alkanut.

Edunvalvontaterveisin, Jaana ja Niina

Jaana Kesänen, pääluottamusmies                                 Niina Varis, varapääluottamusmies jaana.kesanen@hel.fi                                                       niina.varis@hel.fip.040 3548695                                                                                  p. 040 3360476